Kuinka juon teeni eli lähdön hetki

Kiitän ja kumarran kaikille niille ihmisille, jotka ovat tehneet mahdolliseksi sen, että pääsin Irlantiin. Kaksi kuukautta on nyt ohi, ja se kului paljon nopeammin, kuin olisin osannut arvata. Tähän nopeaan aikaan on silti mahtunut yltäkylläisesti kaikkea mahdollista, mitä voi myöhemmin muistella. On asioita, joiden vuoksi en olisi halunnut lähteä Irlannista pois, mutta on myös asioita, joiden vuoksi lähdin sieltä mielelläni (kuten jokapäiväiset hämäkit jokaisessa huoneessa).

Mutta nyt palaan vielä viimeisiin päiviin Irlannissa.

Sunnuntai meni tosiaan pakatessa, niin kuin sanoinkin edellisessä tekstissäni. Pakkasin tavallista huolellisemmin, sillä kaikki uudet tavarat ja vaatteet tulisi mahtua samaan tilaan, kuin tullessa. Pakkaaminen ei ole kovin usein mukavaa, eikä etenkään tuona päivänä, milloin se vain korosti sitä tosiasiaa, että olimme siellä viimeistä päivää.

Isäntäperhe kutsui meidät läksiäisillalliselle, ja saimme muun muassa maistaa ainakin minulle täysin uutta ja outoa, mutta hyvänmakuista vihannesta. Vaihdoimme kuulumisia illallisen ja jälkiruokateen sekä jäätelön aikana. Hauskana yksityiskohtana voin kertoa, että olen aina epäillyt maidon ja teen yhdistelmää, mutta Irlannissa maistoin ensimmäistä kertaa mustaa teetä, johon olin kaatanut maitoa, enkä sen jälkeen ole juonutkaan teetäni muulla tavalla.

Väärällä puolella tietä.

Maanantai-aamuna herätys oli aikaisin. Emäntä vei meidät Galway Coach Stationille samalla kun vei kaksi perheen vanhinta lasta kouluun. Kaksikerroksinen bussi lähti varttia yli yhdeksän Galwaysta Dubliniin, ja ensimmäistä kertaa pääsin istumaan yläkertaan aivan edessä olevalle penkille. Siitä olikin hyvät näköalat koko matkan ajan. Jostain syystä matka tuntui kuluvan nopeammin kuin tullessa, ja pääsimme Dublinin lentoasemalle puolenpäivän jälkeen. Jätimme matkatavaramme säilytykseen lentokentälle (tuskaisen painavan rinkan sai heittää selästään) ja lähdimme bussilla Dublinin keskustaan. Tutustuimme noin neljän tunnin ajan Dubliniin kävelemällä jokivartta edestakaisin, käymällä Temple Barin alueella, syömällä sekä Subwayssa että McDonald'sissa (minkä muuten teimme myös ensimmäisenä päivänä Dublinissa), sekä tietysti ottamalla paljon kuvia. Dublin on sellainen paikka, johon pitää joskus tulevaisuudessa uudestaan tulla lomailemaan ja tutustumaan paremmin.

Purjelaiva ja harppusilta.

Nälänhädän muistomerkki.

Temple Bar.

Palasimme hyvissä ajoin lentoasemalle saadaksemme vain tietää, että lentomme oli muutaman tunnin myöhässä. Siinä tilanteessa ei auttanut muuta kuin istua alas ja odottaa. Ympärillä oli yhtäkkiä kasoittain suomalaisia, eikä suomenkieltä päässyt pakoon missään, menihän lento suoraan Helsinkiin. Jossain välissä eräs nainen tuli kysymään meiltä muutaman kysymyksen jonkinlaista kartoitusta varten, ja puhe kääntyi iirin kieleen. Lopuksi nainen puhui muutaman sanan iiriä ja minä osasin vastata! Go raibh maith agat, mikä tarkoittaa kiitos. Kirjaimellisesti sillä on paljon pitempi merkitys, ja se myös lausutaan hyvin eri tavalla kuin kirjoitetaan.

Odotus.

Lentomatka sujui hyvin, ja näimme upean nousevan kuun horisontissa. Ylhäältä katsottuna maailma näyttää niin paljon mielenkiintoisemmalta, kuten esimerkiksi pimeässä hohtavat katulamppujen valaisemat tiet. Kello oli jo kaksi yöllä, kun saavumme vihdoin kahden kuukauden jälkeen Suomeen. Taivas oli oudon vaalea, koska tähän samaan aikaan yöllä Irlannissa on pimeää ja tähdet näkyvät hyvin. Ilma oli seisova ja lämmin, eikä Irlantilaista voimakasta tuulta tuntunut.

Rajaviiva.

Paras kuva kuusta mitä minun kamerallani saa.

Kun lähdimme Suomesta, lumet olivat vielä maassa, ja kun palasimme tänne, on kesä. Minua ei yhtään haittaa etten kokenut sitä kaikkea loskaa tänä keväänä.

Mikä mahtava kokemus tämä on ollut! Goodbye, heivain, slán!