Yksipyörämies ja viulu ilman joustaan

Projektinpoikanen on taas kasvanut! Nyt se on jo ainakin esikoululainen.

Maanantai ei alkanut lupaavasti, vaikka se myöhemmin osottautuikin sellaiseksi. Seitsemältä herätyskellon soidessa oli melkein mahdotonta nousta ylös, eikä harmaa, kostea sää yhtään auttanut asiaa. Kouluun silti päästiin aamupalan ja kaakaon voimilla. Olin edellisenä iltana kuvannut puhelimella muutamia kuvia, joista koulussa ottaisin mallia piirroksiin, joten oli melko helppoa päästä alkuun, varsinkin ensimmäisen aiheen ollessa ihminen.

Senni, joka ei näytä kovin Senniltä. Tämä Senni tulee
matkakertomuskirjaan.

Lyijykynät, tussikynät, hyvä paperi sekä hyvä aihe; asiat eivät voisi olla kovin paljon paremmin. Kun tekee jotain mukavaa, unohtaa ajan kulun, ja sen huomasin tänään. Tuntui, että olisin voinut jäädä paljon pitemmäksikin aikaa piirtämään luokkaan, mutta kyyti ei odottanut. Hyvän fiiliksen lisänä piirrokset jopa onnistuivat hyvin ja välillä meinasin ajatella Vau, onpas hieno kuva! Kukahan sen on piirtänyt? Tuollaiset ajatukset ovat tervetulleita ainaisen ja liiallisen itsekriittisyyden yleisesti vallitessa.

Senni kokeili tänään linoa, yhdenlaista grafiikan muotoa, mutta minä en innostunut siitä. Tosin myöhemmin katsellessani Sennin työskentelyä se alkoi näyttää kiinnostavalta, mutten silti lähtenyt mukaan, koska minun olisi luultavasti pitänyt ostaa omat terät kaivertamiseen, ja en innostunut ensimmäisenäkään vuonna kyseisestä tekniikasta. Minulla on silti vahva epäilys, että en vain ole tajunnut ideaa kunnolla, enkä ole ollut tarpeeksi kärsivällinen, enkä asettanut tavoitteitani tarpeeksi korkealle. Enkä sitä enkä tätä. Tussikynillä piirtäminen on joka tapauksessa yksi parhaiten minulle sopivista tekniikoista.

Tämän oli tarkoitus olla vain keskiaikainen nainen,
mutta siitä tulikin keskiaikainen hobittinainen.

Viime viikolla kouluun tuli tutustumaan neljä turkkilaista: kaksi opettajaa ja kaksi oppilasta. Oppilaat(?) olivat tänään käymässä meidän luokassamme, kyselivät kaikenlaista ja ottivat kuvia. Olin sillä hetkellä piirtämässä viulua ja he kysyivät soitanko viulua ja miksi piirrän sitä. Vastasin, että en, mutta tykkään piirtää soittimia, koska ne ovat niin kauniin näköisiä. Lopuksi lisäsin, että osaan soittaa silti viululla a little bit but actually I'm pretty bad at it (osaan soittaa Ukko-Nooan ja Tuiki, tuiki tähtösen).

Tässä on viulu ilman joustaan. Koko on A4.

Piirsin siis koko päivän kuvia matkakertomuskirjaamme, söin Chicken Wrapin lounaaksi ja kävin ostamassa suklaata.

Galwayn kuuluisalla kauppakadulla on vilkasta arkenakin, mutta viikonloppuna se vasta täynnä on. Senni ja minä lähdimme lauantaina tutustumaan Galwayn keskustan kauppoihin. Reissusta opimme sen, että kannattaa etukäteen ottaa selvää kauppojen sijainnista, mikäli ei tahdo pyöriä muutamaa tuntia turhautuneena ympyrää miettiessä, missähän mahtaa olla tämä kauppa, jonka nimeäkään en muista. Kävi niinkin, etteivät keskustan monet ilmaiset WiFi-yhteydet toimineet, joten meidän täytyi vain odottaa kärsivällisesti, kunnes saimme asian selventävän viestin.

Ihmisiä Galwayn kauppakadun viirien alla.

Keskustassa on katusoittajia sekä kaikenlaisia esiintyjiä joka nurkan takana. Lauantailta jäi mieleen erityisesti tweed-pukuun pukeutunut mies, joka muun muassa jonglöörasi palavilla soihduilla ja ajoi parin metrin korkuisella yksipyöräisellä. Näimme hänen esittävän saman esityksen useasti, ja yleisöstä ja siitä määrästä rahaa, mitä hän sai, päättelin katuperformanssin olevan varsin kannattavaa tällaisessa paikassa.

Soihtumies.

Yksipyörämies.

Lauantaina Galwayn keskustassa vierähti puoli päivää, ja iltapäivällä pääsimme isännän mukana takaisin Spiddaliin. Sunnuntai meni nukkuessa pitkään ja rentoutuessa.